perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kesää kohti

Mitään valmista ei ole esiteltäväksi, mutta käsitöitä olen kyllä tehnyt. Niskat oli vähän jumissa, mutta se ei haittaa kun tietää mistä se on peräisin. Muutaman päivän neulomistauko oli  paikallaan.

Aloitin virkkaamaan kesäisiä tabletteja puutarhapöydälle. Tarkoituksena oli tehdä niitä neljä,  mutta ensimmäisen valmistuttua luovutin. Lankana oli tennessee, joka ei olisi edes riittänyt neljään tablettiin. Pyöreä muoto ei miellyttänyt, löysin kivan suorakaiteen muotoisen, mutta en ole vielä aloittanut niitä.





Villapuserostani jäi lankoja ja halusin tehdä niistä langoista puseroon sopivat sukat Olga-mallilla. Tällä mallilla olen tehdä monia sukkia, raitalangoista tai yksivärisistä itse raidoittaen. Oikein mukava ja nätti malli. Toinen sukka puuttuu vielä.





Neulelehtiä selatessa löytyi  Novitan kesä /2011 lehdestä kiva puro batik-langasta neulottu tunika. Takakappale on valmiina ja etukappale aloitettu.



Tytär sai pitsipuseronsa ja oli sopivan kokoinen. Toivotaan ettei lanka kutita paljasta ihoa.

Koska telkkarista ei tule tänään mitään katsottavaa, hain pojaltani kasan elokuvia. Niitä katsellessa neulomukset taas edistyy hiukan.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tykkään, tykkään, tykkään

Sain tekeillä olevat puserot valmiiksi. Lankojen päättely ja kappaleiden yhdistäminen on tylsää ja aikaavievää. Toisaalta yhdistäminen ja viimeistely pitää tehdä huolella, jotta neuleesta tulee hyvä.
Omaa puseroani en oikein jaksanut tehdä huolella, mutta muut ei sitä varmaankaan huomaa. Tästä puserosta tykkään ja se tulee heti käyttöön, koska vielä ei ole keväisen lämpimät kelit. Tykkään erityisesti väreistä, mallista ja kokokin on just hyvä. Tosin neuloja huomaa aina jotain virheitä töistään eikä aina ole täydellisen tyytyväinen, mutta silti on hyvä mieli, kun on saanut jotain valmiiksi ja vielä onnistunut.

Tästä tykkään

Tyttären pitsineulepusero valmistui myös pääsiäisenä. Oli uskomattoman pitkä projekti,mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Tosin puseron sopivuus saajalleen on vielä arvoitus, minusta näyttää vähän pieneltä.Totuus selviää kevään aikana.

Yläosat ja hihat sädelankaa


Koska minulla ei ollut sopivaa huivia uuteen kevättakkiini,niin sellainen pitää tehdä. Kaapista löytyi sinistä puro batikia  ja aloitin siitä kapean huivin. Vielä en ole varma tuleeko tästä mitään valmista vai etsinkö pitsisemmän mallin.
Huivin aloitus
Kasasin nipun käsityölehtiä tuolini viereen. Niitä selaillessa löytyy varmasti taas mielenkiintoisia toteutettavia neuleita ja muita käsitöitä. Netin syövereistäkin löytyy kaikkea mielenkiintoista ja on kiva katsella mitä muut ovat tehneet. Odotellaan mitä valmista seuraavaksi esittelen.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Neuleiden viimeistelyä ja hyvää pääsiäistä

Pääsiäisenä on tarkoitus saada keskeneräisiä valmiiksi.Tyttären pitsineulepuseron osat ovat valmiina, itselle olen aloittanut seiskavaikasta raitaneuleen ja junasukka kaipaa edelleen paria itselleen.  


Puserolangat tarttuivat matkaani cittarista, kun myöhästyin bussista ja seuraavaa bussia odotellessa kävin lähimmän kaupan lankatarjontaa katsastamassa. Novitan kevätlehden kannessa olevan puseron värit ovat keväisen kauniit ja ohje  innoitti minua puseron tekemiseen.Kappaleet valmistuivat nopeasti vaikka neule onkin sileää. Puseron raidat toivat vaihtelua neulomiseen. Puuttuu enää toinen hiha jonka aloitin tänään. 




Novitan kesälehdessä oli paljon mielenkiintoisia neuleita ja puro batikia on jo ostettu dominoneuletoppia varten. Kokeilin jo yhtä palaa, mutta vielä en tiedä vaihdanko mallia, lehdessä oleva tunikan mallikin on toteutettavien listalla.  

 
Myös poncho itselle valmistui. Siitä ei tullut sellaista kuin ohjeessa, johtuen liian pienistä puikoista, kooltaankin se on pienempi kuin ohjeessa. Sitä voisi kait kutsua hartioiden lämmikkeeksi tai keepiksi.  Tein reunaan sädelangalla virkatun reunuksen. 




Pikkuhiljaa pitäisi kait siirtyä kesäneuleiden ja ohuempien lankojen pariin.  Pöytäliinojen, korien ja muiden virkkailu on jo mielessä ja muutamat kissasukat (hello kitty) pitäisi tehdä kunhan löydän ohjeen. Imojen lämmetessä voi siirtyä ulos virkkailemaan ja neulomaan.

 Lämpimiä kevätsäitä odotellessa toivotan kaikille Hyvää pääsiäistä!