lauantai 9. elokuuta 2014

Sadonkorjuuta ja kesän kuvia

Neulomuksia on aloitettu kesähelteistä huolimatta useita. Anun puserosta on valmistunut takakappale. Vaatii inspistä aloittaa etukappale ja siinä oleva palmikko.

Isoäidin neliöitä olen tehnyt lilasta  seiskaveikasta sekä lilasta 7-v polkasta. Suunnitelmia neliöiden varalle on, mutta suunnitelmat voivat muuttua vielä moneen kertaan. OP:n isoäidinneliöpeiton kasaamista en ole aloittanutkaan.

Siskon tyttö täyttää syyskuussa vuosia ja hänelle aion tehdä synttärilahjaksi huivin. Mallia en ole vielä valinnut ja lankaakan minulla ei siihen vielä ole. Vaihtoehtoina on revontulihuivi, mutta se vaatisi liukuvärjätyn langan ja sitä mulla ei ole. Toinen malliehdotus on Kristel Nybergin kirjasta Punokset puikoille pitsihuivi nimeltään Aura. Siihen malliin sopisi Novitan Nalle-lanka.



Viinimarjasato jäi tänä vuonna pienemmäksi kuin viime vuonna. Muutaman mehumaijallisen keitin sekä mustia- että punaisia viinimarjoja. Koska minun maijani toimii sähköllä,( ei siis tarvitse hikoilla keittiössä liedenäärellä),keittelin mehuja terassilla.



Mehun keiton välissä kudoin sukkaa uudesta raitalangasta. Varren tein kerrosrivinousulla. Jo vajaa vuosi sitten näin netissä tämän neulemallin ja päätin, että minä en sellaista opettele. Mutta kuinkas kävikään! Mallineule on erittäin helppo ja raitalanka sopii siihen hyvin. Tein aloituksen, kantapään ja kärjen mustalla. Toinen sukka pitäisi vielä tehdä.



Pihalla lenteli kaunis perhonen, joka ei lentänyt edes karkuun kun kuvasin sitä.



Terassilla istuessani ihailin amppelikukkaani.




Viime viikolla kaupassa käydessäni päätin ostaa jäätelöä. Ostan jäätelöä usein, mutta melkein aina ostan tavallisia tuutteja. Nyt teki mieleni jotain parempaa jädeä. Muistin vuosien varrelta Soleron ja etsin sitä kaupan pakastealtaasta. No eihän sitä tietenkään ollut.

 

ÄRRÄltä löytyi ja hyvältä maistui!
 
 





 

maanantai 4. elokuuta 2014

Kuvia

Aikaa on kulunut blogin päivityksestä. Käsitöitä on valmistunut tasaisen tappavaan tahtiin, mutta kuvien ottaminen ja blogin kirjoittaminen on jäänyt unohduksiin.
Muutto uuteen työpaikkaan on saatu kunnialla ohi ja uudet tuulet puhaltavat  uusien työkavereiden, avarampien työtilojen  ja uusien asiakkaiden ja erilaisten  uusien toimintojen merkeissä. Työporukka hajaantui eri toimipaikkoihin ja läksiäisiä vietettiin aika monta kertaa, yhden kerran kahviteltiin herkkujen kera. Minä en osallistunut valmisteluihin kuin tiikerikakun leipomisella. Tiikerikakku onnistuu aina ja yksi työkaveri muistuttaa usein, että leipoisitko taas tikrua, kun se on niin hyvää. Kakun onnistumiseen vaikuttaa vuoka. Minulla se ei onnistu muussa kuin vanhassa äidiltäni saamassa vuoassa. Tupperwaren silikonisessa ei onnistu, eikä myöskaan uudessa teflonisessa.


Hyvää oli


Meillä on tapana antaa läksiäislahjaksi itse tehtyä. Tällä kertaa jokainen sai trikookuteesta virkatun muistoja täynnä olevan korin ja villasukat viluvarpaita lämmittämään. Myös kortti oli itse tehty ja jokaisella taatusti yksilöllinen.

Minä sain työkaveriltani ihanan keittiöpyyhkeen, jonka teksti kuvaa työyhteisömme muutoksiin liittyviä asioita:        
                                   PARHAITA asioita elämässä ovat IHMISET,
                                   joita rakastamme,
                                  PAIKAT, joissa olemme käyneet ja
                                  MUISTOT, joita olemme saaneet matkamme varrella.


Voiko sitä paremmin enää sanoa? Mielstäni ei voi ja uskon, että monet työkavereistani on samaa mieltä.





Näistä vihreä lähti työkaverille



Onneksi työkavereista löytyy käsityötaitoisia, minä tein vain osan koreista ja sukista. Vieressä raitalangasta sukat Ullalle.
Kaikkia sukkia  en muistanut kuvata, kun sain ne valmiiksi vasta vähän ennen h-hetkeä.




 Nämä sukat tein itselle, varteen rinsessaneuletta. Valmistui kesän helteisempänä päivänä Mäntyharjulla.

Vihreä toppi valmistui ja on ollut kovalla käytöllä, joskin näille hellekeleille hiukan liian kuuma.






Isoäidin neliöistä valmistui vauvan peitto syyskuussa syntyvälle vauvalle Puolaan. Värit on valittu lapsen äidin toiveiden mukaan.

Uusia seiskaveikan raitalankoja cittarin alennuksesta sukkalangoiksi


Viikonloppuna aloitin Novita kesä 2014 ohjeella puseroa tyttärelle. Nopsaan sitä neuloo, vaikka lankana on nalle ja säde. Ohjeessa lankana on Wool, mutta valitsin nallen, koska siinä on 25 % tekokuituja. Valkoinen nalle on poistolanka, joten sitä joutui muutamasta kaupasta etsimään. Robbarista löysin sitä ja oli vielä alennuksessa.


Tämän mallin mukaan teen Anulle paidan


Uudessa Novitassa on taas paljon hyviä malleja. Ehkä pitää keskittyä seuraavaksi pipoihin, huiveihin, sukkiin ja lapasiin, jotta on jotain myös joululahjoiksi.
Mukavia käsityöhetkiä meille kaikille käsitöitä harrastaville.