sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukuun silmukoita

Joulu tuli taas liian nopeasti. Joululahjoiksi valmistui sukkia ja tossuja, vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Sukkia mulla on vieläkin jemmassa valmiina muutamia, niistä osa lähtee läksiäislahjoina työkavereille. Äidilleni tein tossut joihin piti tulla tupsu päälle. Vaan ei tullut, kun en osannut tupsua tehdä. En tiedä miksi se oli niin vaikeeta, muutaman yrityksen jälkeen luovuin  ja äitini sai tossut ilman tupsua.


Punaiset 7-veikkaa (äidille) ja beiget Novitan Usvaa


Joulukoristeeksi sain pojantyttären tekemän  enkelin. Tosi kaunis ja yksinkertainen tehdä.Täytyy ensi vuonna tehdä näitä itse.





Itselleni tein palmikkoneuleiset pitkät sukat. Niistä piti ensin tulla säärystimet, mutta ajattelin että sukkia tulee käytettyä enemmän. Ohje yhteishyvän sivuilta.Aloitin joulupäivänä toiset samanlaiset sukat, varresta en tehnyt niin pitkää.





















Joulupäivänä päätin tehdä itselleni villapuseron tai villatakin. Selailin vanhoja neulelehtiä ja päädyin tekemään uusimmasta Novitasta luonnonvalkoista neulepuseroa jossa on punaisella raitalangalla raitoja ja kirjoneuletta. Raitalankaa olin hamstrannut aikaisemmin cittarin alennuksesta. Luonnonvalkoista mulla ei ollut ja mietin pitkään teenkö vaalenaharmaasta. Perjantaina lähdin aleostoksille tyttäreni kanssa ja ostin anttilasta luonnonvalkoista 7-veljestä (oli plussakorttitarjouksessa).


Viikonloppuna aloitin puseron neulomisen

Tämän neuleen valmistuttua neuletyöt suuntaavaat kevääseen ja kevätlankoihin.







 

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kuvia ja tonttuja

Tässä kuvat putkisukista (ovat jo molemmat valmiit) ja dominotossuista. Tossuihin tein oman sovelluksen kärkeen ja ajattelin laittaa niihin vielä napit sivuun. 




Välityönä tein pipon itselleni vihreästä huurteesta ja vihreästä säteestä Novitan ohjeella ( talvi 2013/34).
Laitoin 10 silmukkaa vähemmän kuin ohjeessa ja silti piposta tuli "lörppä". Muuten tykkään mallista ja voisin tehdä samanlaisen lilasta säteestä ja punalilakirjavasta huurteesta.  Jostain syystä itselleni tekemät pipot epäonnistuu. niistä tulee liian isoja ja lörppiä, muuten vaan epäsopivia ja jopa rumia. Tää onnistu muuten hyvin, mutta resorissa vois laittaa vähemmän silmukoita.  Anu on tehnyt mulle kaksi pipoa, joita käytän ahkerasti. Voisin tietysti siihen suuntaan vihjaista, että haluaisin punaisen seiskaveikasta tehdyn pipon, jossa on palmikoita.



Vähän olen joulua laittanut esille tulevaa adventtia varten. Viime vuonna sain Pinjalta kivistä tehdyn peikkotontun. Luonnon materiaalista voi tehdä vaikka mitä kivaa, kun vaan osaisi. Viikonloppuna leikkipuistossa käydessäni keräilin mustikan varpuja. Niitä voisi maalata valkoiseksi tai kullan väriseksi. Huom! Voisi. voi olla, että mulla loppuu into askarteluun ja aikakin saattaa olla kortilla, kun on paljon suunnitelmia mitä pitäisi ja voisi tehdä jouluksi

.


Pikkuhiljaa se joulumieli tulee myös meille. Jouluvalot, kynttilät ja koristeet saavat ihmeitä aikaan. Onneksi nykyään saa patterilla toimivia tuikkukynttilöitä ja niitä kuluukin meillä paljon. Tykkään kynttilöistä, mutta en malta istua samassa huoneessa katselemassa vaan haahuilen ympäri kämppää kolmessa kerroksessa ja unohdan kynttilät itsekseen. Patterilla toimivat ovat tällöin turvallisempia ja tuovat myös tarvittavaa tunnelmaa. Aitoja kynttilöitä meillä laitetaan vaan silloin, kun pysytään niiden lähettyvillä.





sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Putkisukkaa ja dominotossuja

Olen monessa neulelehdessä nähnyt ohjeen ilman kantapäätä oleviin sukkiin eli putkisukkiin. Koska minä osaan tehdä kantapään, en putkisukkia tule koskaaan tekemään. Vaan kuinkas kävikään?!
Lahden seurakunta lahjoittaa vanhuksille syntymäpaivälahjaksi sukat, joita vapaaehtoiset ovat neuloneet. Koska lahjan saajan sukkien koko ei ole selvillä, he tekevät pääasiassa putkisukkia.
Töissä eräs mummo sai lahjaksi tällaiset lilat putkisukat ja minäkin pääsin niitä hypistelemään.
Ne olivat ihanan näköiset ja voin kuvitella,että jalassa mukavat. Joten päätin tekaista sellaiset. Toinen on valmiina ja olen kokeillut sitä monta kertaa jalkaani, tosi mukavalta tuntuu. Lankana seiskaveikka.



Halusin opetella neulomaan myös dominoneuletta. Ullaneuleen sivuilta löysin ohjeen dominotossuihin. Yllättävän helppoa oli.
Kuvatkin otin, mutta en onnistu niitä liittämään tähän. Toisella kertaa sitten. Nyt jatkan näitä neuleita jotta valmistuvatkin joskus.


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Huiveja ja syksyn lehtiä

"Välikäsityönä" tein kaulahuivin puro-langoista. Ohje Novita kevät 2011 malli53.
Koska mulla ei ollut samaa väriä montaa kerää, tein luumupuulla ja kanervikolla raidoittaen kaksi kerrosta vuorotellen. Purossa on mahtavat värit ja mielestäni nämä värit sopivat hyvin yhteen.
Pitkillä sivuilla virkattu viuhkakuvioita. Lehden kuvassa näyttää paremmalta. Tämä huivi menee valmistuneiden neuleiden kassiin odottamaan.




Revontuli-huivi on edennyt puoliväliin. Värit tulevat hyvin esille. Neulomista haittaa liian liukkaat puikot. Tuntuu, että lanka liukuu puikoilla tai välillä jumittaa puikoilla. Oikeasti noi on tekosyitä miksi huivi ei  ole vielä valmis ja kaikkea muuta on tehty välillä.





Tänään oli aurinkoinen syysilma. Käsityöksi kait voi sanoa myös lehtien haravointia!?



lauantai 19. lokakuuta 2013

Aamu alkoi neuleiden parissa

Säärystimet valmistuivat jo viikko sitten, mutta sain pääteltyä vasta tänä aamuna.  Odottelen, että saisin itselleni samanlaiset.
Lankana Novitan hile, menekki vajaa kaksi kerää.

Aloitin eilen illalla Revontuli-huivin lankana kirjava luumuroosa Huurre.

Uudessa Novitassa oli paljon toteutettavia neuleita. Ei vaan tiedä mistä aloittaisi vai tekisikö keskeneräiset ensin valmiiksi. Joulukin lähestyy ja pitäisi muutama joululahja tehdä.


Novita on laittanut lankojen vyötteisiin runoja.
Huurteesta löytyy tällainen:

Linnun kysyvä laulu.
Hiljainen värinä.
peitto maan yllä.
Kengissä rapsuu.

Ona ika kietoutua.






perjantai 11. lokakuuta 2013

Kimaltelevaa pienille tytöille (ja vähän isommalle)

Suunnitelmia paljon, mutta aikaansaannoksia vähän. On ollut niin paljon muuta puuhaa, että nelominen on jäänyt vähiin. Lankoja olen saanut kuitenkin tuhottua, koska laitoin kirpparille myyntiin sellaisia, joiden väri ei miellyttänyt tai ovat muuten lojuneet kaapin pohjalla liian kauan. Tarkoittaako tää sitä, että saan ostaa uusia lankoja? Neulovan naisen logiikalla se tarkoittaa just sitä. Täytyy odottaa uutta Novita-lehteä ja sitten rynnätä ostamaan ainakin Usvaa ja Hilettä.


Olen viime päivinä neulonut yksinkertaisia neuleita. Pienille tytöille  tein rose mohairista ja novitan säde-langasta säärystimet. Pinkkiä ja kimaltavaa. Vielä pitää tehdä yhdet pienelle tytölle.

Vaalean punainen rose mohair ja valkoinen säde
 
 
 
Vaaleanpunaiset rose mohair ja säde

Vähän isommalle tytölle aloitin Novitan Hile-langasta  rinsessaneuleella säärystimet. Tarkoituksena saada ne valmiiksi siihen mennessä, kun säärystimien saaja piipahtaa  seuraavan kerran Lahteen.


"Ja aina kun oli kylmää ja pimeää,
lumikuningatar lähetti
linnut noutamaan
taivaalta kaikkein
kirkkaimmat lumihileet.
Niillä koristeltiin
palatsin puut, ja
yhtäkkiä koko valtakunta
loisti hopeista valoa."
 
(Hile-langan vyötteestä)


Ja neulomuksillani on tietenkin virallinen valvoja(alla olevassa kuvassa).

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kelventeen maisemia ja lankojen kulutusta

Käsitöitä on valmistunut ja jälleen on keskeneräisiäkin. Turkosista trikookuteesta tein koreja työkaverin tytölle. Lähtivät matkaan ennen kuvausta. Sukat valmistuivat viikonlopun aikana ja neulehame itselle on viimeistelyä vaille valmis. Neulehameen helmaa en tehnyt ihan ohjeen mukaan, olisi tullut lisää kerroksia ja enemmän "röyhelöä". Toivotaan, että näyttää hyvältä viimeistelyn jälkeen.


Lanka 7-v nostalgia ja ohje Novita syksy 2011.
 


Raidat tehty 7-v. raitalanka vaal.punainen, valkoinen, beige-
 

Viikko sitten veneiltiin Kelventeellä. Oli todella aurinkoinen ja lämmin ilma. Veneillessä tarvitsi takin, mutta saaressa oli kesäkeli. Käveltiin IsoHiedalta Karhunkämmeneen. Päijänteen vesi on kirkasta ja luonto Kelventeellä on kaunista. Matkalla tuli otettua muutamia kuvia.










 

Keskeneräisiä neuleita yritän saattaa valmiiksi. Pienimmälle tytölle teen punaisesta nallesta villahousuja sydännutun kaveriksi.








Sinisestä raitalangasta tein polvisukat, toinen sukka puuttuu. Sukan takana kulkee kaksi palmikkoa ja sukan resori on palmikkoa. Ohje on jostain vanhasta novitasta ja tietenkin muuttelin sitä hiukan.
Koska itselle ei tule tehtyä villasukkia ja on kiva saada toisten tekemiä sukkia, annoin äidilleni sukkalangat ja pyysin tekemään itselleni ja tyttärelleni sukat. Vielä hän jaksaa korkeasta iästään
(85-v.)huolimatta neuloa sukkia.



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  
 
 
 
 
 
 

lauantai 17. elokuuta 2013

Uutta ja vanhaa

Paljon en ole käsitöitä ehtinyt tekemään. Marikan mekko valmistui hyvissä ajoin. Nappien haku ja ompelu meni viime tipalle. Mielestäni mekko onnistui ja siitä tuli nätti.



Novitan Bambulangasta, malli dropsin sivuilta.
Rose mohairista tekemäni neulebolero valmistui, mutta nappeja en ole siihen vielä hakenut. Siitä tuli hiukan liian väljä, mutta varmaakin sitä tulee silti käytettyä.

Siivoillessani löysin oman villapaitani, jonka äitini on neulonut noin vuonna 1968. Pusero on säilynyt tosi hyvin, se on ollut käytössä sisareni tytöllä sekä myös omalla tyttärelläni. Meillä kaikilla viidellä sisaruksella oli samantapaiset  kirjoneulepuserot. Myös talon muilla lapsilla oli samanlaiset erilaisella värityksellä.



Olen joskus tehnyt tyttärelleni 7-veikasta neulepuseron,jota nimitimme pähkinäpuseroksi. Nimi tulee langassa olevista ruskeista pilkuista.


Kesällä kävimme Kouvolassa, joten Korian lankakauppaan piti myös poiketa. Siellä oli paljon pussilankoja ja muutenkin tarjouksia. 7-veikkaa tuli lisää ostettua. Seuraavaksi niistä pitää suunitella jotain itselleni. Alkaa siis neulemallien etsiskely.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Koritehtailua

Yhteiset lomapäivät kuluivat vaunulla sateisissa
merkeissä,

Valkoisia
vettä satoi joka päivä. Minä istuin teltassa ja virkkailin koreja.
Yhden korin tekemiseeen
ei mene kauan aikaa, kauemmin menee
kuteen kerimiseeen
(varsinkin jos sattuuu sotkemaan itse vyyhdin).
 Kuteissakin on paljon eroja, valkoisessa
oli ennätysmäärä solmuja, oranssissa
 kuteen paksuus vaihteli puolesta
centistä kolmeen senttiin.Pitkän
viikonlopun aikana sain aika monta
valmiiksi, päättelyn hoidin
vasta kotona ( se oli työläin vaihe).

Näitä oli ihan kiva tehdä, tosin olkapäät ja niska on aivan jumissa. Kuteita on enää kaksi vaalean
lilaa kerää. 


Oransseja
 









Harmaita
Yhdet villasukat valmistuivat myös. Ihastuin tohon varren neuleeseen ja ajattelin tehdä samalla mallilla pikkusukat.

Sukat 7-veikasta

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Koreja trikookuteesta

Kesälomalla haluaisi nukkua pitkään. Sähkömies tuli ennen aamuseitsemää asentamaan sähkökaappia talon seinään. Kukaan ei tietenkään ilmoittanut asiasta meille ja hiukan ihmettelin mitä vasaran ääntä kuului talon seinästä.Ei auttanut,kuin nousta kahvinkeittoon. Hiukan harmitti, kun jäi unet kesken, mutta ajattelin hyödyntää aamun tunnit käsitöiden tekoon.

Lehväkadun tyttöjen leikkimökki sai uuden sisustuksen patjasta ja tyynyistä. Niiden verhoiluun käytettiin vanhoja pussilakanoita. Pinja kuitenkin toivoi sinne jotain pinkkiä (pinkki on 4-vuotiaan lempiväri). Mulla oli vaaleanpunaista trikookudetta, joten korien virkkaus alkoi. En tiedä mitä tytöt näissä säilyttää, mutta uskon näille käyttöä löytyvän.

Virkatut korit
 
Virkkaus tuntuikin mukavalta pitkästä aikaa ja valmista tuli nopsaan. Täytyy pyöräillä Alestalolle hakemaan lisää kudetta, niin teen Hörölänkadun tytöillekin muutaman korin. Pitää vain selvittää väritoivomus ensin.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ei mitään valmista

Neulomukset eivät ole edenneet. Puro batikista aloitettu lepakkohihainen pusero on nyt purettu ja uuden mallin etsintä käynnissä. Neule edistyi kaula-aukkoon asti, mutta se ei miellyttänyt missän vaiheessa joten purkuun meni.Katsotaan jääkö lankakerät laatikon pohjalle odottelemaan seuraavaa kevättä ja kesää.

Viikonloppuna oltiin vaunulla ja mulla virikekopassani lankoja sekä uusia neulelehtiä. Oli sen verran helteiset kelit etten koskenutkaan lankoihin tai puikkoihin. Lehdet selailin, mutta ei mitään mielenkiintoista.

Lilasta seiskaveikasta aloitin tänään sukan. Kuvassa näkyvän vihreäruudullisen shaalin olen itse kutonut vuonna 1979 Lepaan emäntäkoulussa. Jo silloin oli näköjään vihreä lempivärejäni. Muistan kun tilasimme langat, niin minulla ei ollut mitään suunnitelmaa, halusin vain kahta vihreää. Ja mielestäni se on nätti vaikka itse sanonkin.


Varren pitsineule Ulla-neule 3/06 Rinsessa-setti


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ei mitään valmista, mutta paljon suunnitelmia

Isoäidin neliöistä neuletakki viimeistelyä vaille valmis. Ei oikein onnistunut, kaula-aukko liian lörppä ja takakappaleen niska liian iso. Koko ohjeen mukainen 110 cm, Pinjalle nafti, Sirja ei suostunut kokeilemaan.
Päättelyä ja nappeja vaille


Langan värin valinta on aina vaikeaa. Seisoin Tarjoustalon lankahyllyn edessä varmaan kymmenen minuuttia valitsemassa oikeaa väriä Puro Batikista. Olisiko sittenkin pitänyt valita se toinen.
Lepakkohihainen pusero (malli Novita kevät 2010) on aloitettu. Neulominen jumittaa, koska mielestäni siitä ei tule sellainenkuin olin kuvitellut. Katsotaan meneekö purkuun ja muutetaan mallia.
Mallineule ei ole mielestäni nättiä, lehden kuvassa näyttää paremmalta. Olenkohan lukenut ohjeen oikein?!

Mitähän tästä joskus tulee?


Kaikille kolmelle lapsenlapselleni olen tehnyt ristiäislahjaksi neulemekon.  Langat seuraavaan mekkoon olen ostanut (Bambu oli tarjouksessa), mutta mallin valinta on vielä kesken. Taidan pyytää valinta-apua lapsen tädiltä tai äidiltä.


Näistä tulee Marika Adriannalle neulemekko


Pitää saada keskeneräiset neulomukset valmiiksi ennen kuin seuraava Novita-lehti ilmestyy. Hiukan kävin kurkkailemassa novitan sivuilla, että kivoja malleja on taas tulossa.

Kun ei ole valmista neuleasiaa niin tässä kukkakuvia.
Vaikka en ole mikään viherpeukalo, niin katsokaapas miten nätti  Mustasilmäsusanna mulla on pihalla.(joku äidinkielen opettaja voi sitten kertoa kirjoitetaanko toi noin kaikki yhteen)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Valmistuneita ja suunnitelmia

Sirjan liivihameen sain valmiiksi. Lankaa kului vain kolme kerää. Koska olin hankkinut ohjeen mukaan lankaa enemmän, 350 g, sitä jäi vielä neuletakkiin. Aloitin  Novita ipana-lehdestä isoäidinneliöneuletakin. Koko on 110 cm ja varmaankin Sirjalle liian iso, mutta teen silti ohjeen mukaan. Eilen illalla tein toisen etukappaleen neliöt ja tänään aloitin takakappaleen.


Liivihameen helmassa pitsineuletta. Lankana Novita Miami ja ohje muokattu monesta ohjeesta.


Ostin itselleni uuden polkupyörän.Uuden siksi, että minulla on kyllä pyörä, mutta se  kulkee tällä hetkellä Joensuussa Anun ohjailemana. Annoin sen Anun käyttöön, kun häneltä varastettiin uusi pyörä pari vuotta sitten.   Pyöräily on ihan mukavaa, jos vaan on kunnon pyöräilyilmat. Oli tosi "mukavaa" ajella hame päällä vesisateessa. Tosin matka ei ollut kuin reilu kilometri. Vielä kun joku keksisi silmälaseihin "sateensuojan" jotta näkisi eteenpäin kun polkee.

Käsityöt ovat muuten edenneet vain suunnitteluasteella. Kaikkiin suunnitelmiin tarvitsee lankaa, jota minulla ei ole. Pitää siis mennä lankaostoksille. Itselleni suunnittelin tekeväni lepakkohihaisen puseron puro Batikista.

Työkaverit innostuivat keväällä virkkaamaan ontelokuteesta sisustuskoreja. Minäkin virkkasin ontelokuteesta Anulle keittiön maton (en tiedä kelpuuttiko lattialleen) ja muutaman korin itselleni.




Pyöreä matto turkoosista ja ruskeasta

 


Virkattuja koreja tiimarin trikookuteesta ja Novita Samoksesta

 
Seuraavaan isöäidinneliöpeittoon olen tehnyt lappusia. Näihin tulee vielä kolme kerrosta joko luonnonvalkoisella, harmaalla tai beigellä. Laiskuuttani olen tehnyt paljon 7-v. raita- ja polkkalangoilla tai yksivärisiä (ei olisi sitten niin paljon pääteltäviä lankoja). Lappuja on nyt 30 kpl. Tämä peitto on menossa Anulle joululahjaksi (en vielä kerro minkä vuoden jouluna), tai sitten annan reunalangat ja laput joululahjaksi ja saaja voi itse tehdä peiton valmiiksi. Eikö olisi kiva idea! Peiton saaja ei varmaankaan innostu asiasta.



Tässä seuraavan peiton alku




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Isoäidin neliöt

Ei siis lähdettykään vaunulle, tuli yllättäviä töitä esteeksi.
Eilen siivoilin käsityölehtiäni ja lankojani. Lankapusseja löytyy joka paikasta, mutta koskaan ei löydy sitä lankaa jota tarvitsee.
Keräsin "virikekoppaani" langanloppuja isoäidin neliöitä varten. Ajatuksena on tehdä niistä joskus tulevaisuudessa sängyn peitto. Yhden ison peiton olen tehnyt monta vuotta sitten. Lapsetkin (nyt jo aikuiset) tekivät siihen muutamia neliöitä. Lapsenlapsilleni tein vaununpeiton isoäidin neliöistä ja keväällä tein neliöistä kaksi nuken peittoa.


Sängyn peitto mustilla reunuksilla.
 
Nuken peitto
Sirjalle aloitin tunikaa neulomaan. Kahdesta lehdestä otin mallia ja lisäilin vähän omaa "suunnitteluani" .

Tunikan aloitus

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäloma alkaa maanantaina

Käsityöt eivät ole edistyneet, koska on ollut paljon muuta touhua. Pihalle istuttelin eilen kukkia ja muutenkin siellä olisi paljon puuhaa.

Kesäkuussa kaksi vuotta täyttävälle Sirjalle aloitin tekemään tunikaa, mutta ohjeen silmukkaluku oli minusta aivan liian suuri. Ja langan valinnassakin oli vaikeuksia, sopivaa väriä ei meinannut löytyä. Valitsin langaksi Novitan Miamin lilan. Anttilassa oli kaksi kerää, prismassa kaksi ja cittarista löysin neljä kerää. Nyt olen selaillut neuletakin ohjeita. Vielä ei tiedä mitä langoista loppujen lopuksi tulee.

Sukkia olen tehnyt aina muiden töiden ohella ja tässä kuva niistä. Sukat ovat osa erästä "projektiani".
 

Nalle-langoista tein neulekisun sohvaa koristamaan.


Neulebolero rose mohairista on kasaamista ja nappilistaa vaille.

Maanantaina mennään Mainiemeen ja, jos säät sallivat, niin veneilemään. Ehkä otan mukaan myös käsityön, ainakin sukankutimen.