lauantai 26. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!



 Toivotan kaikille leppoisia vuoden viimeisiä päiviä!

Joulua vietin kotosalla, käytiin katsomassa molempien poikien lasten iloista tohinaa lahjapakettien avaaamisessa, vietiin haudalle kynttilät,  saunottiin ja syötiin hyvää jouluruokaa. Sellaista leppoisaa oleilua kynttilöiden loisteessa. Joulupäivänä kokoonuttiin sitten meille koko porukalla, lapset ja heidän puolisot sekä lastenlapset ja miehen sisko. Syötiin hyvin ja nautittiin hyvästä seurasta ja lasten ilosta.

Tänä vuonna en antanut itsetehtyjä lahjoja kuin yhden. Kummityttöni sai perinteisesti villasukat.
Tytär on aina saanut jouluna uudet villasukat, mutta nyt hän sai ne jo syntymäpäiväksi. Omat sukkani valmistuivat ja odottavat päättelyä.

Punaiset pitsineulesukat joululahjaksi Päiville.

Askartelin joulukortteja


Olen ihastellut muiden kädentaitoja. Elli teki jokaiselle työkaverilleen kranssin joululahjaksi. Sydämen muotoinen ja "lasikristalli" keskellä. Ovat kauniita.



 Pikkusukka-avaimenperän sain yhden tilauksen kylkiäisenä. Näissä on kyllä värkkäämistä, ovat niin pieniä. Tällainen avaimenperä sopii kaikille, mutta erityisesti käsityöihmiselle.




Ohjaaja teki näitä kirjaenkeleitä. Minullakin on ohje ja tarkoitukseni oli näitä tehdä, mutta yhtään ei valmistunut. Ehkä sitten ensi jouluksi.



Tällaisen kauniin enkelin sain joululahjaksi.



 
Työkavereilta sain kauniin kynttilälyhdyn.



 
 
 
Tapaninpäivänä etsin virkkukoukun ja aloitin isoäidin neliöiden virkkaamisen. Tarkoituksena on tehdä neuletakki itselle, alaosa isoäidinneliöistä ja yläosa neulottu. Malli ja ohje uusimmassa novitassa.
 
 
Toivotan kaikille Oikein hyvää uutta vuotta 2016! Toivottavasti viihdytte käsitöiden parissa ja nautitte niiden tekemisestä.