lauantai 18. lokakuuta 2014

Pikapäivitystä

Huivi valmistui ja matkasi päivänsankarille. Itselläni ei ole tällaista huivia eikä myöskään revontulihuivia, jota olen muille tehnyt monella eri värillä. Sanontahan on, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Tässä tapauksessa huvin neulojalla ei ole huvia. Pitääköhän paikkansa? No ei pidä, onhan minulla monenlaisia muita huiveja. Fifi-huivi, pörröinen huivi, on pitkää ja kolmionmuotista. Kaapissa on myös puuvilla-silkkilangasta tehty puolipyöreä huvi, joka on valmistunut noin kaksi vuotta sitten, mutta ei ole kertaakaan ollut käytössä.


Huivi nallelangasta


Etsin pipo-ohjetta netistä ja löydinkin hyvän ohjeen. Tein sitten samalla kerralla kaksi pipoa ja suunnitelmissa on vielä yksi vähän ohuemmasta langasta.

Toisessa palmikkoresori ja muuten sileää, toisessa rinsessaneuletta.






Itselleni olen aloittanut polvisukat raitalangasta. Voi olla, että nämä menevät jollekin ystävälle.Näin se aina menee, sukilla on kiva ilahduttaa ystäviä.
















 


Pihallamme on kaksi tammea, joten tammenterhoja riittää sekä oraville että lapsille. Keräsimme tyttöjen kanssa terhoja isoon lasipurkkiin ja laitoin vielä kaksi patterituikkua purkkiin.  Pimeinä syysiltoina on kiva laittaa kynttilöitä palamaan, sekä patterikäyttöisiä että oikeita kynttiöitä.







Uudessa novitassa oli taas paljon kivoja ja toteutettavia malleja. Mutta täytyy varmaankin tehdä keskeneräiset ensin valmiiksi. Anun puserosta puuttuu toinen hiha. Tavoitteena on, että valmistuu syntymäpäiväksi.

Joulukin jo on tosi lähellä, joten mukavia neulontahetkiä kaikille.