sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukuun silmukoita

Joulu tuli taas liian nopeasti. Joululahjoiksi valmistui sukkia ja tossuja, vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Sukkia mulla on vieläkin jemmassa valmiina muutamia, niistä osa lähtee läksiäislahjoina työkavereille. Äidilleni tein tossut joihin piti tulla tupsu päälle. Vaan ei tullut, kun en osannut tupsua tehdä. En tiedä miksi se oli niin vaikeeta, muutaman yrityksen jälkeen luovuin  ja äitini sai tossut ilman tupsua.


Punaiset 7-veikkaa (äidille) ja beiget Novitan Usvaa


Joulukoristeeksi sain pojantyttären tekemän  enkelin. Tosi kaunis ja yksinkertainen tehdä.Täytyy ensi vuonna tehdä näitä itse.





Itselleni tein palmikkoneuleiset pitkät sukat. Niistä piti ensin tulla säärystimet, mutta ajattelin että sukkia tulee käytettyä enemmän. Ohje yhteishyvän sivuilta.Aloitin joulupäivänä toiset samanlaiset sukat, varresta en tehnyt niin pitkää.





















Joulupäivänä päätin tehdä itselleni villapuseron tai villatakin. Selailin vanhoja neulelehtiä ja päädyin tekemään uusimmasta Novitasta luonnonvalkoista neulepuseroa jossa on punaisella raitalangalla raitoja ja kirjoneuletta. Raitalankaa olin hamstrannut aikaisemmin cittarin alennuksesta. Luonnonvalkoista mulla ei ollut ja mietin pitkään teenkö vaalenaharmaasta. Perjantaina lähdin aleostoksille tyttäreni kanssa ja ostin anttilasta luonnonvalkoista 7-veljestä (oli plussakorttitarjouksessa).


Viikonloppuna aloitin puseron neulomisen

Tämän neuleen valmistuttua neuletyöt suuntaavaat kevääseen ja kevätlankoihin.