sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Villapuseroita pakkaseen

Viime viikkoina on pakkasta ollut sen verran paljon, että on tarvinnut villapuseroa ylle. Onneksi mulla sattuu olemaan niitä kaapissa ja viluisena ihmiksenä myös pipoja ja kaulaliinoja löytyy.
7-veikka on hyvä lanka, sitä saa ruokaostosten yhteydessä ja kun on siitä paljon neulonut, niin osaa myös tehdä oikean koon.
Tein vuosi sitten erittäin istuvan ja nätin palmikkotunikan itselleni harmasta 7-veestä, malli 20 novita talvi 2012. Kun pakkanen paukkuu kahdessakymmenessä, ei se lyhythihaisena riitä tällaiselle vilukissalle.


Palmikkokuvio keskellä tunikaa (ei näy kunnolla).
Kaivoinkin kaapista vuosia (varmaan yli 10 vuotta) sitten tekemäni villapuseron (myös 7-veljestä).
Ainut "huono" puoli on, ettei siinä ole korkeaa kaulusta.



Kirjoneuletunika on kovaa vauhita valmistumassa. Etu- ja takakappale ovat valmiit ja ensimmäinen hihakin jo pitkällä. Tarkoitukseni oli saada se valmiiksi ennen, kuin seuraava novita ilmestyy. Ja sehän on jo kahden viikon päästä. Ei taida ihan valmistua siihen mennessä. Varsinkin kun keksinn
 aina kaikkea muuta tekemistä.




Alestalo ilmoitti kirjavasta trikookuteesta. Ja mainoksessa sanottiin, että parhaat menevät ensin. Viikon päästä ilmoituksesta suunnistin alestalolle. En tiedä mitä kirjavasta kuteesta teen, mutta pitihän sitä silti ostaa. Kokeilin sitä harmaan kuteen kanssa, mutta ei sopinut.


Kerät odottavat virkkuukoukkua.





lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuoden 2014 neulomukset aloitettu

Joulun jälkeen perjantaina aloitin tekemään itselleni neulepuseroa uusimman novitan ohjeella.
Kiva tehdä, kun välillä tulee raitaa. Ja raitalangalla tehdyt raidat tuovat vaihtelua myös raitojen väriin.

Ensimmäinen osuus kirjoneuleesta paidan yläosassa oli ihan simppeli, vaikka langat välillä sotkeentuivatkin. Sen jälkeen tulikin ongelmia ruutupiirroksen lukemisessa. Punaisella raitalangalla ja valkoisella langalla neulotaan vuorotellen kaksi kerrosta. Nurjat ja oikeat silmukat eivät heti auenneet minulle. Yritin kuvasta katsoa tarkemmin, mutta en saanut siitä selvää. Miettimisen ja kokeilujen jälkeen osasin lukea ruutupiirrosta.




Takakappale on tässä vaiheessa.







Tältä näyttää kirjoneule puseron yläosassa.