sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset

Vuoden ensimmäisenä neuletyönä valmistui pipo ja kauluri itselle. Koska telkkarista ei tullut mitään katsottavaa ja joulun ja uudenvuoden aikaan oli ylimääräisiä vapaita, puikot ahkeroivat nopsaan valmista.  Lanka ja ohje on knitting klubista. Näitä tulee varmasti käytettyä, varsinkin kun sääkin muuttui pakkasen puolelle. Tein ohjetta pienemmillä puikoilla, jotta sain sopivan kokoiset.




Jakkuun on valmistunut ensimmäiset 15 isoäidin neliötä. Näitä on kiva tehdä muiden töiden lomassa. Lankojen päättely ei ole niin mukavaa puuhaa, yritän jatkossa pääätellä sitä mukaa kun saan neliön valmiiksi.Tässä on vasta viisi ensimmäistä päätelty.





Tyttöjen kaulaliinat viimeistelin joulun jälkeen. Nallen pää piti vain ommella kiinni ja langat päätellä. Lankana kaulaliinoissa on Novitan alpaca.



Tällä hetkellä ei ole sukantekelettä puikoilla. Tänään kyllä tutkailin lankojani sillä silmällä, että mikä väri pääsee seuraavaksi puikoille. Lapasiakin voisi vaihteeksi tehdä.
Saa nähdä mitä puikoilta seuraavaksi valmistuu.