sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pitsikirjoneuletta, sukat, lapaset ja kämmekkäät

Keeppi itselle valmistunut harmaasta nallesta ja sahramin värisestä nordic woolista. Ohje Pirjo Iivosen kirjasta Unlmien huivit. Kirjassa on muitakin malleja, jotka haluaisin tehdä.  Tosin huiveja on kyllä aika paljon, mutta voihan niitä silti tehdä.


Valmiista keepistä ei vielä kuvaa.

Vanhemman pojan tytöille tein kämmekkäät seiskaveikasta. Toiselle pinkit ja toiselle turkoosit. 






Itselle  valmistui sukat piirakkaneuleella seiskaveikan aurorasta. Uudet saappaat huutavat oransseja sukkia, mutta prisman seiskaveikkahylly oli tyhjä. Joten nämä vihreät saa kelvata.


Piirakkasukat, molemmat  jo valmiina. Tehty ergonomisilla puikoilla


Ergonomiset sukkapuikot

Puserosta jäi vaaleansinistä puro batiklankaa, josta tein peruspipon itselle.Ohjetta ei ollut, kavennukset kehittelin itse.




Yhdet peruslapaset raitalangasta valmistui myös. Piti tulla miesten koko, mutta tulikin mulle sopivat.




Tällä hetkellä puikoilla bakstushuivi. Lankana  seiskaveikan naisten pankki raita.



Hyvää syksyä kaikille!