sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Virkkausinto löytynyt

Kesä-heinäkuun Suuri käsityö lehdessä on ihana virkatun repun ohje.

Suuri käsityö 6-7/2017 malli38.


Olin miettinyt jonkilaisen kesäkassin virkkaamista isoäidin neliöistä tai afrikan kukista. Sopivaa lankaa ei kuitenkaan ollut kaapissa ja puikoilla oli puuvillapusero, jonka halusin tehdä ensin valmiiksi.
Selailin kaupassa käsityölehteä ja virkatun repun ohjeen takia päätin ostaa sen. Lehdessä on myös kivoja ompelumalleja ja kaava-arkkikin, mutta minulla ei ole enää ompeluinnostusta. Aikaisemmin ompelin aika paljon myös vaatteita itselleni, ompeluinnostus on jäänyt, koska taidot eivät ole siinä hyvät.

Reppulankaa valitessa mietin ostanko ohjeessa minittua kalalankaa vai jotain muuta puuvillalankaa. Värin valintakin tuntui vaikealta. Langan valintaan vaikutti miehen mukanaolo kaupassa. Valinta piti tehdä nopeasti, joten valitsin ohjeessa mainitun kalalangan. Olen tyytyväinen valintaan.


Ennen repun virkkauksen aloittamista piti saada puserosta etu- ja takakappale valmiiksi. Malllista poiketen tei puseron yläosaan ainoikeinneuletta.


Etu- ja takakappale valmiit.



Jäin koukkuun virkkaukseen enkä iltaisin malttanut lopettaa. Ohjeessa on kahdeksan kukkapalaa, tein vain kuusi , koska minun käsialallani repusta olisi tullut valtavan suuri kahdeksalla palalla. Repusta puuttuu enää olkahihnat ja osien yhdistäminen.


Kukkapala

Pohja ja alaosa valmiina.






Reppu ja läppä valmina.


Löysin kaapista keskeneräisen kaitaliinan virkkauksen. Olen aloittanut sen monta vuotta sitten. Ensin liinasta loppui lanka ja kun sain ostettua lisää lankaa, niin virkkausinnostus lopahti. Ajattelin tehdä liinan loppuun tänä kesänä, siitä puuttuu vain puolikas kuvio.












Sorsaperhe oli meitä vastasssa asuntovaunulla.