perjantai 27. lokakuuta 2017

Valmistunutta ja keskeneräistä

Novitan pehmoisesta Pilvilangasta on valmistunut  kolme kauluria tytöille. Neljäs kauluri on vielä kesken ja pienen miehen kauluria ei  ole aloitettu.





Löysin kaapista viime syksynä aloittamani huivin. Huivin reunukseen tuli aaltoneuletta ja olin aloittanut sen, mutta siinä oli virhe.Nyt aloitin reunusta uudelleen ja tajusin missä olin tehnyt virheen. Huivi valmistuikin sitten muutamassa tunnissa. Tämä menee työpaikan myyjäisiin.



Reunuksen aaltoneule


Muutamat lapaset on valmistunut ja yhdet on puikoillakin.
Pilvilangasta tein itselleni pehmoiset sukat.
Sinikan sydänsukka on myös vaiheessa.







Kalevala calin virkattuja paloja aloin tekemään muutama viikko sitten. Jotkut kohdat olivat tosi vaikeita, mutta loppujen lopuksi minulla on nyt kolme valmista palaa. Langaksi valitsin Novitan nallen pellavan värisenä. Jotkut palat olisivat kyllä kauniimpia monivärisenä. Koska aloitin vasta muutama viikko sitten palojen virkkaamisen, en tiedä teenkö lainkaan kaikkia paloja. Hienoja paloja ovat kaikki ja taidolla suunniteltu.



Innostuin kutistemuoviaskartelusta. Tein muutamia silmukamerkkejä.



Joululahjaneuleita suunnitelmissa ja yksi jo puikoillakin.