keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta

Asuntovaunun etutelttaan oli ampiaiset tehneet pesänsä. Hävitin pesän ja laitoin tilalle virkatut ampiaispesät. Meillä ne ainakin toimivat ampiasiten karkottajina. Viikkoon ei oltu vaunulla niin ei ollut ampiaiset tulleet uutta pesää rakentelemaan. Hyvä niin😊.




Koska mulla  palelee aina varpaat, neuloin Novitan Joki langasta sukkaset/tossut itselleni. Kaapista löytyi muutama kerä tätä lankaa. Sukat laitetaan vielä pesukoneeseen huopumaan.Vielä on muutama kerä mustaa Joki lankaa, niistä voisi neuloa samanlaiset.




Muurarinlangasta virkkailin tabletteja puutarhapöydille. Toisen tein omalla mallilla, etukäteen en suunnitellut, suunnitelma eteni virkkauksen mukana. Toisen virkkasin ohjeen mukaan.




oma malli

Puikoilla on neulepusero itselle. Puseron malli voi vielä vaihtua, en tiedä tuleeko tästä sittenkään mieleinen.


Lankana Novitan Aalto ja ohje Novita 2/2016

Kaupassa tein heräteostoksia. En kylläkään ostanut yhtään lankaa 😍, vaan kirjan , Myrsyluodon Maijan.
Olen katsonut sen  monta kertaa telkusta ja dvd:ltä.. Lahden kaupunginteatterin esitystä en käynyt katsomassa, mutta jos ensi syksynä menisi  Helsingin kaupungineatteriin.




Nyt jatkamaan puseron neulomista tai purkamaan ja aloittamaan uudelleen.

Toivotan oikein hyvää juhannusta ja kesää kaikille🌞

Nautitaan käsitöiden tekemisestä, suunnittelusta ja langoista. Muistetaan nauttia myös kesän auringosta (siis silloin, kun  sattuu paistamaan).


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Ampiaispesiä ja sukkia

Virkkasin valeampiaispesiä kindermunien suojakoteloiden päälle. Näiden tehoa ampiaisiin ei ole tieteellisesti tutkittu, mutta jossain netin keskustelupalstalla luki että toimisi.Ampiaiset luulevat, että toiset ampiaiset ovat tehneet pesänsä ja kunnioittaisivat muiden reviiriä. Pitää kokeilla.






Maamme raitalangan jämistä neuloin pienet sukat. 



Puikoilta valmistuu novitan auroralangasta pitsineuleiset polvisukat. Samanlaiset kuin aikaisemmikn vamistuneet keltaiset.Ohje novitan nettisivulta.



Viime kesänä valmistui valkoinen virkattu puuvillahuivi. Pitää viimeistellä, jotta voi ottaa käyttöön tänä kesänä.



Kesän ensimmäiset kielot




Hyvää kesää kaikille.