sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Vihreä lempivärinä

Vihreä on ollut pitkään yksi lempiväreistäni. Värin suosio oli jo vähän hiipunut, mutta Novitan uusien lankojen myötä suosio palasi. Uudessa novitassa oli paljon teoteutettavia neuleita. Ensimmäiseksi aloitin vihreästä Miamista tekemään itselleni pitsineuletoppia (kesä 2014/25). Pitsineule oli yllättävän helppoa kuvallisen ojeen avulla ja aika nopeasti sen oppi ilman ohjettakin. Siitä tulee sellainen laatikkomallinen lyhyillä hihoilla, mutta varmasti ihan käyttövaate kesälle.


Pitsineuletopin aloitus



Vaatekaappeja siivotessani löysin Novitan vihreästä  tennesseeestä neulotun kaarroketopin. Olen pitänyt sitä paljon ja hylännytkin jo jossain  vaiheessa, mutta otin sen taas esille ja käyttöön. Novitan vihreästä cocoslangasta olen tehnyt pitkähihaisen pitsineuleen, mutta siitä ei kuvia.


Kaarroketoppi vuosien takaa


Työporukan isoäidin neliöt ovat edenneet siihen vaiheeseen, että neliöiden ympärille tehdään kiinteitä silmukoita. Neliöitä tuli niin paljon, että saadaan kaksi peittoa. Minä olen virkannut vaaleanharmaalla kiinteitä silmukoita 84 neliöön. Toisiin neliöihin tulee kait vaalean lila reunus. Hiukan kyllästytti noi isoäidin neliöt. Anun neulepeittoon on virkattu keskiharmaalla kiinteät silmukat ja niitä odottaa yhdistäminen. Milenan villatakki on nappeja ja viimeistelyä vaille valmis, siitä kuvia sitten kun on valmis.

Ulkona sataa vettä ja räntää joten mikäs sen mukavampi neulomisilma, kun ei tarvitse lähteä ulos palelemaan.