maanantai 2. huhtikuuta 2018

Sukkia on valmistunut ja jotain muutakin

Blogi ei ole päivittynyt pitkään aikaan, kun en ole saanut kuvia koneelle. Tässä päivityksessä paljon kuvia valmistuneista ja keskeneräisistä sukista  sekä muistakin valmistuneista neuleista.

Pikkutytöille tein  sukat Schachenmayren regian raitalangasta ja yhdet tein Novitan nalle pelto langasta (väri kukinta). Tein myös itelleni sukat nallen pelto langasta. Tein kaikkiin sukkiin varren resorin kolme oikein yksi nurin.  Omiin sukkiin tein matalan varren, on mukavat ja olleet paljon käytössä.

Tyttöjen sukat
 
  

Sukat itselle, lankana nalle pelto, värisävynä karhunvatukka.

Vävyllä oli synttärit maaliskuussa ja hän sai seiskaveikan harmaasta ja raitalangan sävystä ulappa neulotut sukat. Varteen ja jalkaterän päälle tein  pintaneuletta.  Tuli kuulemma sopivat.





Tilasin Silmusolmulta pari lankavyyhtiä. Toinen on Silmusolmun Glitter Sukkista sävyssä Miss farkku. Tein itselleni sukat lyhyellä varrella. Mietin jotain kivaa pitsineuletta, mutta en jaksanut etsiä ja teinkin ihan tavalliset. Lanka on niin hienoa, että kelpaa ihan tavis sukkina. 
Toinen lanka on Louhittaren luolan  Väinämöistä värissä nonparelli. Siitä on huivi tekeillä.

Huivi- ja sukkalangat



Sukat itselle


  Tyttären poncho valmistui tammikuussa. Lankana Novitan Alpaca wool ja ohje Neulo lehdestä
 ( 1/2017). Lankaa jäi,joten tein vielä säärystimet. Yläreunassa palmikkokaistale.



Yläreunassa palmikkokaitale ja muuten joustinneuletta

 Vanhin poika tarvitsee kuulemma uusia sukkia, koska vanhat ovat menneet rikki. Lankavarastoistani löytyi Novitan Maamme raitalankaa.Yksi sukka on jo valmiina.
Prismaan oli tullut uutta novitan  lankaa (Oodi) , jossa on 60 % villaa, 25 % bambua ja 15 % polyamidia. Ostin sinisävyistä ja aloitin sukat. Pehmeää ja mukavan tuntuista neuloa. Ajattelin antaa nämäkin pojalleni, mutta tuli liian pienet hänelle.


Näille pitää tehdä vielä pari.

 Miehen villapaita on aloitettu jo viime vuoden puolella. Alunperin oli tarkoituksena tehdä paita  jouluksi, mutta ei ihan valmistunut. Ohjeen löysin Novitan syksy 2014 lehdestä ( malli 34 miehen aranneulepusero). Hihat tein kaksi kertaa, koska ohjeen mukaan niistä olisi tullut liian kapeat. Lankana minulla oli seitsemän veljestä pohjola (ohjeessa käytetty Novitan Joki lankaa).
Pääsiäisenä  sain vihdoin paidan hihat valmiiksi ja osat yhdistettyä ja viimeisteltyä. Paidasta tuli mieleinen ja sopivan kokoinen.



Kuvat ei ole hyviä, mutta laitan myöhemmin parempia kuvia.


Seuraavaksi teen sukille parit ja aloittelen itselleni neuletakkia (langat jo ostettu ja malli valittu).
Myös muita neulesuunnitelmia, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla.