Kesäkuussa kaksi vuotta täyttävälle Sirjalle aloitin tekemään tunikaa, mutta ohjeen silmukkaluku oli minusta aivan liian suuri. Ja langan valinnassakin oli vaikeuksia, sopivaa väriä ei meinannut löytyä. Valitsin langaksi Novitan Miamin lilan. Anttilassa oli kaksi kerää, prismassa kaksi ja cittarista löysin neljä kerää. Nyt olen selaillut neuletakin ohjeita. Vielä ei tiedä mitä langoista loppujen lopuksi tulee.
Sukkia olen tehnyt aina muiden töiden ohella ja tässä kuva niistä. Sukat ovat osa erästä "projektiani".
Nalle-langoista tein neulekisun sohvaa koristamaan.
Neulebolero rose mohairista on kasaamista ja nappilistaa vaille.
Maanantaina mennään Mainiemeen ja, jos säät sallivat, niin veneilemään. Ehkä otan mukaan myös käsityön, ainakin sukankutimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti